Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto on vuonna 1953 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka peruspääoman on lahjoittanut merenkulkuneuvos Antti Wihuri.

Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston hallituksena toimii Jenny ja Antti Wihurin rahaston hallitus.

Säätiön tarkoituksena on kansainvälisiä palkintoja ja erikoisesti Wihurin Sibeliuspalkintoa jakamalla edistää ja tukea ihmiskunnan henkistä ja taloudellista kehitystä.

Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla palkintoja tunnustukseksi rakentavasta työstä, joka on erinomaisesti edistänyt ja kehittänyt ihmiskunnan henkistä ja taloudellista kehitystä sekä myös Wihurin Sibeliuspalkinto -nimistä palkintoa kansainvälisesti tunnetuiksi ja tunnustetuiksi tulleille eteville säveltäjille.

Palkintoja voivat saada sekä yksityiset henkilöt että yhteisöt kansallisuuteen, uskontoon, rotuun tai kieleen katsomatta.



Antti Wihuri ja Wihurin Sibeliuspalkinnon ensimmäinen saaja Jean Sibelius 1953 Ainolassa.
Wihurin Sibeliuspalkinto on myönnetty
seuraaville säveltäjille:

Jean Sibelius, 1953

Paul Hindemith, 1955 Saksan Liittotasavalta

Dmitri Shostakovich, 1958 Neuvostoliitto

Igor Stravinsky, 1963 Yhdysvallat

Benjamin Britten, 1965 Iso-Britannia

Erik Bergman yhdessä Usko Meriläisen ja
Einojuhani Rautavaaran kanssa, 1965

Olivier Messiaen, 1971 Ranska

Witold Lutoslawski, 1973 Puola

Joonas Kokkonen, 1973

Krzysztof Penderecki, 1983 Puola

Aulis Sallinen, 1983

György Ligeti, 2000 Itävalta

Magnus Lindberg, 2003

Per Nørgård, 2006

Kaija Saariaho, 2009

 

 



Wihurin kansainvälinen palkinto on
myönnetty seuraaville tiedemiehille:


Rolf Nevanlinna, 1958

Pentti I. Halonen yhdessä Väinö Hovin kanssa, 1961

Sir John McMichael, 1968 Iso-Britannia

Lars Ahlfors, 1968 Yhdysvallat

Sir Peter Hirsch, 1971 Iso-Britannia

Georg Henrik von Wright, 1976

Jaakko Hintikka, 1976

Derrick B. Jelliffe, 1979 Yhdysvallat

Aldo van Eyck, 1982 Alankomaat

Aksel C. Wiin-Nielsen, 1983 Tanska

John Williams Mellor, 1985 Yhdysvallat

Kullervo Kuusela, 1988

Kari I. Kivirikko, 1991 

Olli V. Lounasmaa, 1994

Niilo B. Hallman, 1997

Barbara Czarniawska, 2003

Merenkulkuneuvos Antti Wihuri ojentaa
75-vuotispäivänään 9.10.1958 Wihurin
kansainvälisten palkintojen rahaston
ensimmäisen tieteen edustajalle annetun
palkinnon Suomen Akatemian jäsenelle
professori Rolf Nevanlinnalle.