Jenny
ja Antti Wihuri
Antti Wihuri syntyi lokakuun 9. päivänä
1883 Kustavin saaristopitäjässä. Jo 12-vuotiaana hän lähti
ensimmäisen kerran merille - laivapoikana kuuden markan kuukausipalkalla.
Seuraavien 15 vuoden aikana hän koki merielämän eri työvaiheet
ja suoritti merikapteenin tutkinnon vuonna 1908. Seilattuaan
useita vuosia höyryaluksilla Antti Wihuri päätti jäädä maihin,
jonka jälkeen hän työskenteli ahtausliikkeen johtajana ja
laivameklarina kunnes perusti oman varustamoyhtiön vuonna
1916.
Merillä hankittu tietous osoittautui arvokkaaksi
perustaksi liiketoimintaa aloittavalle Antti Wihurille. Toiseen
maailmansotaan mennessä hän oli hankkinut jo 60.000 dw-tonnin
laivaston. Sodan jälkeen hän perusti uuden varustamoyhtiön,
jolla vuonna 1962 oli seitsemän alusta, sekä kuivarahtialuksia
että tankkereita, yhteispainoltaan 100.000 dw-tonnia.
1940-luvulla Antti Wihuri ryhtyi laajentamaan
liiketoimiaan uusille aloille. Ajan myötä hän omisti useita
yrityksiä. Hän johti näitä yrityksiä aktiivisesti aina kuolemaansa
vuoteen 1962 saakka. Antti Wihuri oli kauaskatseinen ja harvinaisia
lahjoja omaava mies. Hän johti yrityksiään vakaalla otteella
ja osasi edullisen tilanteen oivallettuaan ottaa aloitteen
käsiinsä. Hän oli ahkera, vaatimaton ja hyväsydäminen.
Vuonna 1920 Antti Wihuri solmi avioliiton
Jenny Mäkelän kanssa, joka koulun jälkeen oli palvellut kahdessa
sekatavaraliikkeessä, kunnes perusti sisarensa kanssa vuonna
1914 oman liikkeen, Raahen Talouskaupan. Hän omasi liike-elämässä
tarvittavat käytännölliset vaistot ja kyvyt ja liike olikin
menestyksellinen. Siitä hän kuitenkin luopui avioiduttuaan
Antti Wihurin kanssa. Jenny Wihurissa yhdistyivät käytännöllisyys
ja tarmokkuus sekä lämpö ja hyvyys. Hän oli kirjallisuuden
ja musiikin harrastaja sekä taiteiden ystävä ylipäänsä. Hänen
panoksensa Jenny ja Antti Wihurin rahaston perustamis-, aloittamis-
ja kehittämisvaiheessa oli erittäin merkittävä. Hän oli miehensä
läheisin neuvonantaja ja avustaja kuolemaansa vuoteen 1943
saakka.
Pian sodan alettua vuonna 1939 Antti Wihuri
teki maanpuolustustarkoituksiin kaksi rahalahjoitusta, yhteensä
20 miljoonaa markkaa. Tästä ajankohdasta tuli käännekohta
tämän käytännöllisen miehen kehityksessä ja ennen pitkää hän
oli valmis tekemään erään elämänsä suurista päätöksistä -
säätiön perustamisen, joka selvästi oli osoitus Wihurin pariskunnan
aidosta sitoutumisesta kulttuurin edistämiseen. He olivat
jo pitkään tunteneet, että materiaalinen menestys tuo mukanaan
myös velvoitteita. Sodan varjossakin he tunsivat voimakkaasti,
että kansakunnan kulttuuriset voimavarat on saatava työskentelemään
huomisen eteen. Näin luotaisiin edellytyksiä kansakunnan hyvinvoinnille
tulevaisuudessa.
Vuonna 1942 Wihurit päättivätkin antaa
oman osansa kulttuurin hyväksi. Toukokuun 2. päivänä 1942
merenkulkuneuvos Antti Wihuri ja hänen puolisonsa Jenny Wihuri
allekirjoittivat kodissaan Kulosaaressa säädekirjan, jolla
he perustivat yleisen kulttuurisäätiön, Jenny ja Antti Wihurin
rahaston ja astuivat näin suurten suomalaisten lahjoittajien
joukkoon. Yleishyödyllisen säätiön säännöt vahvistettiin oikeusministeriössä
6. päivänä toukokuuta 1942.
Jenny ja Antti Wihurin rahaston tarkoituksena
on edistää ja tukea suomalaista henkistä ja taloudellista
viljelyä. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla apurahoja
ja palkintoja sekä muutenkin taloudellisesti tukemalla sellaista
toimintaa, joka edistää suomalaisen henkisen ja taloudellisen
viljelyn menestymistä.
|